perjantai 26. huhtikuuta 2019

Järjestyksenvalvojia ja talkoolaisia Kuopio kv -näyttelyyn

Kuopiossa pidetään 3-4.8. kansainvälinen kaksipäiväinen koiranäyttely, jota SSVH on jälleen mukana järjestämässä. Näyttelyn järjestäminen vaatii pieneltä seuraltamme ison panostuksen, mutta on vastaavasti hyvä tulonlähde. Jäsenistöstä kaivataankin apua erilaisiin tehtäviin.

Suurimpana haasteena tällä hetkellä on, että SSVH:lta tarvitaan näyttelyyn kummallekin päivälle kaksi kortillista järjestyksenvalvojaa.

Lisäksi näyttelyissä SSVH:n vastuulla on kahvio sekä lippujen ja luettelojen myynti. Kahvioon tarvitaan kerrallaan yhteensä viisi henkilöä: yksi henkilö kahvinkeittoon, yksi makkaran grillaukseen ja kolme kioskimyyntiin.  Lipunmyyntiin porteille tarvitaan kolme henkilöä, lipunmyynti on auki 8-13.

Talkoilemassa ei tarvitse olla koko päivää vaan ajat voidaan sopia joustavasti ja oman koiran ehtii käyttää kehässä. Jos pystyt auttamaan edes pari tuntia toisena päivänä, on siitä jo iso apu. Mitään ennakko-osaamista talkoilemiseen ei vaadita ja hommaa ei joudu tekemään yksin.

Tehdään tästä yhdessä mukava näyttely! :)

Kiinnostuneet voivat olla yhteydessä Tarja Pohjanvirtaan:
ssvh.rahastonhoitaja@outlook.com tai
klo 18 jälkeen 050 573 8701

Sitovat ilmoittautumiset talkooavuksi 2.6. mennessä.

-Marika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti